Perhepsykoterapia

PerhepsykoterapiaLasten myötä parista tulee perhe, jolloin perheeseen tulee myös uusia haasteita ja vastuita ja samalla myös ongelmia. Jos ongelmia ei kyetä ratkaisemaan perheen omin voimavaroin, on syytä hakea perheen ulkopuolelta apua ennen kuin tilanne pääsee pahemmaksi. Perhe on niin erityislaatuinen ja voimia antava, tärkeä yhteisö, että sen hyvinvoinnista kannattaa aina huolehtia. Vaikeuksista keskusteleminen lisää perheen jäsenien välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, turvallisuutta, luottamusta ja lämpöä. Usein ajattelemme, että lapset eivät tiedä perheen ongelmista, mutta lapset tietävät ja osaavat yleensä paljon enemmän kuin osaamme kuvitella, joten lasten mukaan ottaminen perheen asioiden käsittelyyn on hyvin luontevaa ja aiheellista. Hoitamalla perhettä tuemme lasten mahdollisuutta tasapainoiseen kehitykseen.

Perheterapiassa tutkitaan, ymmäretään ja hoidetaan perheen sisäistä vuorovaikutusta kokonaisuudessaan sekä yksittäisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niiden aiheuttamaa kärsimystä. Perheterapia on hoitomuoto, jossa terapeutti hoitaa yhtä aikaa yhtä tai useampaa perheenjäsentä ja välillä myös laajempaa vuorovaikutusverkostoa, kuten ryhmiä. Perheterapeuttinen tilanne synnyttää itsellään monen suuntaisen vuorovaikutuksen, joten myös sen määrittely, mikä itse asiassa on ongelma, tulee moniulotteiseksi jokaisen perheenjäsenen määritellessä ongelman omalta näkökannaltaan.

Hoidon vaikuttavana tekijänä on perheen sisäisen vuorovaikutusjärjestelmän muuttuminen sellaiseksi, että se edistää perheen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. Tähän päästäkseen terapeutti pyrkii löytämään perheen vuorovaikutuksessa olemassa olevat myönteiset voimavarat. Perheterapia soveltuu erityisesti vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoitoon, mutta myös monin lievempiin psyykkisiin ja psykosomaattisiin häiriöihin. Perheen elämänkaaren kriisitilanteessa (esim. lasten itsenäistymiseen liittyvät normaalikriisit tai perheen hajoamiseen liittyvät kriisit) perheterapialla autetaan selvittämään lukkiutunutta vuorovaikutustilannetta. Muita hoitoon hakeutumisen syitä voivat olla vaikeat perhettä koskettavat kriisit kuten itsemurhatilanteet, joissa yksittäisille perheenjäsenille ei välttämättä ole asetettavissa mitään psykiatrista diagnoosia vaan vuorovaikutus sinänsä on perheterapeuttista selvittelyä vaativa ongelma. Myös posttraumaattista stressihäiriötä voidaan tarkastella perheulotteisena, jolloin hoitoon hakeutumisen syy saattaa olla muun muassa insestin tai seksuaalisen hyväksikäytön uhrin sekä kaikkien, jota traumaattinen tilanne on läheisesti koskettanut hoitaminen perheterapian näkökulmasta. Perheterapiaa käytetään sekä itsenäisenä psykoterapiana että muiden psykoterapioiden tukihoitona.

Perheterapiaan osallistuvilta perheenjäseniltä edellytetään valmiutta nähdä perheen tai perheenjäsenten ongelmat vuorovaikutuksellisina. Tämä valmius syntyy joko perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa jo ennen hoitoon hakeutumista tai vuorovaikutusprosessissa perheen ja terapeutin välillä. Perheterapiassa tarkastellaan myös yksittäisten perheenjäsenten tilannetta perhekokonaisuuden lisäksi. Tämä perustuu siihen, että yksilön kehitys on tiiviisti yhteydessä perheen ja läheisten elämän tapahtumiin ja niiden väliseen vuorovaikutukseen.

Perheterapiassa perheen määrittely ei aina noudata tavanomaisen ydinperheen määritelmää, vaan erilaiset uusperheiden muodot – mukaan lukien esimerkiksi homoseksuaaliset perheet – sisältyvät perheterapian kohteena olevan perheen määritelmään riippumatta siitä, mikä niiden juridinen asema yhteiskunnassa on.

Hoidon toteutuminen vaihtelee huomattavasti kestoltaan ja tiheydeltään. Hoito voi tapahtua kerran viikossa, kerran kuukaudessa ja jopa harvemminkin. Kriisitilanteessa perhettä voidaan tavata myös päivittäin. Perheterapian kesto vaihtelee muutamasta käynnistä useamman vuoden tiiviiseen terapiaan. Perhekeskeinen hoito aloitetaan niin pian kuin mahdollista hoitoonhakeutumisen tapahduttua, psykoottisissa ja muissa akuuteissa vaikeissa kriiseissä mieluiten jo samana päivänä.

Lasten ja nuorten perheterapian tuloksellisuudesta on näyttöä käytös- ja tunnehäiriöistä, päihteiden käytöstä, syömishäiriöistä, masennuksen, itsensä vahingoittamisen ja kroonisten somaattisten sairauksien hoidossa.

Terapiapalvelu Usvassa olemme erikoistuneet vakavien varhaisten traumojen sekä dissosiaatiohäiriön hoitoon hankkimalla aiheeseen liittyvät laajat täydennyskoulutukset sekä työnohjauksen. Jos itseäsi tai perheenjäsentäsi on koskettanut vakava trauma, ota yhteyttä mahdollisimman nopeasti hoidon järjestämiseksi.

Perhepsykoterapian piirteitä ja menetelmiä voivat olla:

  1. Systeeminen näkökulma: Perhepsykoterapiassa lähestytään perhettä systeemisenä kokonaisuutena, jossa jokainen jäsen vaikuttaa ja on vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Terapeutti tutkii perheen dynamiikkaa ja vuorovaikutusta auttaakseen ymmärtämään ongelmien syitä ja seurauksia.
  2. Perheen voimavarojen korostaminen: Terapeutti auttaa perhettä tunnistamaan ja käyttämään hyväksi sen voimavaroja ja vahvuuksia ratkaistakseen ongelmia ja selviytyäkseen haasteista.
  3. Kommunikaation parantaminen: Perhepsykoterapiassa keskitytään usein kommunikaation parantamiseen perheen jäsenten välillä. Terapeutti opastaa perhettä kehittämään tehokkaampia kommunikaatiotaitoja, kuten aktiivista kuuntelua ja rakentavaa palautteen antamista.
  4. Konfliktien ratkaiseminen: Terapeutti auttaa perhettä tunnistamaan ja käsittelemään konflikteja terveellisellä ja rakentavalla tavalla. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka tyydyttävät kaikkia perheenjäseniä.
  5. Perheenjäsenten roolien ja vastuiden selkeyttäminen: Terapeutti voi auttaa perhettä selkeyttämään jäsenten rooleja ja vastuita perheen sisällä. Tämä voi auttaa vähentämään ristiriitoja ja epäselvyyttä.
  6. Tunneilmapiirin parantaminen: Perhepsykoterapia voi keskittyä myös tunneilmapiirin parantamiseen perheessä. Terapeutti auttaa jäseniä tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan avoimesti ja terveellisellä tavalla.
  7. Perheenjäsenten tukeminen: Terapeutti tarjoaa tukea ja ohjausta perheenjäsenille heidän käsitellessään henkilökohtaisia ​​haasteitaan ja tunteitaan.