Vakaviin traumoihin ja dissosiaatiohäiriöön liittyvä psykoterapia

Ihmisen psyyke suojautuu automaattisesti dissosiaation keinoin onnettomuustilanteessa: toimintakyky säilyy, mutta tunteet menevät pois päältä.  Jälkeenpäin ihmisellä ei ole yhteyttä tilanteeseen liittyviin tunteisiin ja hän saattaa puhua järkyttävästä tapahtumasta kuin arkipäivän asiasta. Tunnekokemus on yhteydessä myös muistiin, minkä vuoksi muistikuvat onnettomuudesta voivat olla hatarat.

”Dissosiaatiossa osa persoonallisuudesta pyrkii jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut ja väheksymään traumaa, toinen osa persoonallisuudesta jää jumiin näihin kokemuksiin”, kertoo psykiatri, terapeutti ja kirjailija Anssi Leikola.

Kun lapsi joutuu toistuvasti työntämään tunteensa syrjään, käyttämään dissosiaatiota, persoonallisuus alkaa jakautua. Tällainen persoonallisuuden jakautunut rakenne aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita.

”Ennen dissosiaatiohäiriön kehittyminen liitettiin seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja fyysiseen väkivaltaan. Nykyisin tiedetään, että häiriö voi kehittyä myös ilman fyysistä kaltoin kohtelua häiriintyneen varhaisen kiintymyssuhteen vaikutuksesta”, psykiatri, psykoterapeutti Päivi Maaranen kertoo.

Vanhemman arvaamaton ja uhkaava käytös on lapselle vahingollista, koska lapsi on riippuvainen vanhemmistaan. Lapsi ei voi valita, miten tulee kohdelluksi, vaan hänen on selviydyttävä pahojen asioiden keskellä. Jos lapsella ei ole ketään turvaa tuovaa aikuista, psyyke alkaa suojautua dissosiaation avulla. Toistuvan kaltoin kohtelun seurauksena lapsi alkaa kokea olevansa huono ja ansaitsevansa pahaa. Hän uskoo olevansa syyllinen häneen kohdistuvaan pahuuteen ja yrittää miellyttämällä ja kiltisti olemalla saada pahan loppumaan.

Kun ruokkiva käsi lyö, lapsi uskoo ansaitsevansa pahaa. Epänormaalissa kasvuympäristössä kasvanut ei aikuisenakaan tiedä, mitä hänelle saa tehdä ja mitä ei. Pahaa ei opi tunnistamaan pahaksi ja hyvä saattaa tuntua pelottavalta.

OIREIDEN KIRJO ON LAAJA

Dissosiatiivinen oireilu näkyy ihmisen persoonan äkillisenä muutoksena esimerkiksi läheisen kanssa riidellessä.

”Ihmisen olemus puhetyyliä myöten saattaa äkillisesti muuttua. Samalla voivat vaihtua minäkuva, kyvyt ja tavoitteet”, Leikola kertoo.

Riitatilanne ja hylätyksi tulemisen pelko herättävät lapsuuden tunnekokemukset ja kehon tutut puolustusreaktiot, jolloin ihminen käyttäytyy traumakokemuksistaan käsin kuin toinen ihminen. Vakavin dissosiaatiohäiriön muoto on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, jossa ihmisen persoonan osat ovat niin voimakkaasti eriytyneet, että syntyy muistiaukkoja.

Enää taitoni eivät huku. Ennen saatoin yhtenä päivänä osata koodata, toisena en. Muisti katkeili, kokonaisia päiviä oli hukassa.

Traumatisoitunut ihminen välttelee tunteita, joiden kokeminen voi johdattaa traumamuistoihin. Kun tunteisiin ei ole yhteyttä, syntyy depersonalisaatiokokemuksia, joissa maailma ja oma itse voivat tuntua epätodellisilta. Ihminen voi kokea elävänsä kuplan sisällä erillään muista tai katsella omaa itseään ulkopuolelta.

Olo oli epätodellinen kuin unessa, vaikka tiesin olevani hereillä. Välillä tunsin liikaa, värit olivat liian kirkkaita, äänet liian voimakkaita. En tuntenut ruumistani omakseni.

Koska traumatisoitunut ihminen on tottunut olemaan jatkuvassa valmiustilassa, fyysiset oireet ja autonomisen hermoston vireysongelmat ovat iso osa oirekuvaa. Ihmisellä voi olla kiputiloja, vatsaoireita, tunnottomuutta tai halvausoireita ja vireystila voi vaihdella voimakkaasti päiväaikaisen aikuisen minän touhukkaasta ylivireydestä alivireyteen, joka ilmenee lamaantumisena, väsymyksenä ja masennuksena.

Eri persoonanosieni välillä on nyt yhteistyötä. Minulla ei ole enää muistiaukkoja, enkä saa paniikkikohtauksia tai hallitsemattomia raivokohtauksia. Vaikeiden tunteiden esille noustessa en vajoa masennukseen. En ole toivonut kuolemaa muutamaan vuoteen.

HÄIRIÖN TUNNISTAMINEN ON TÄRKEÄÄ

Persoonallisuuden rakenteellisen jakautumisen avulla ihminen voi pystyä pitämään traumakokemuksia poissa arkisesta tietoisuudestaan ja pärjätä elämässään pitkälle aikuisuuteen, kunnes jokin perusturvaa järkyttävä tilanne, kuten avioero, työttömyys tai onnettomuus, tuo lapsuuden traumaattiset kokemukset tietoisuuteen ja kehon muistettavaksi.

”Näen usein vastaanotollani, että ihminen on elänyt vaikeista traumoista huolimatta pitkälle aikuisuuteen jopa ajattelematta lapsuuttaan. Niin sanottu aikuinen persoonan osa on kyennyt huolehtimaan töistä ja lapsista, mutta sen persoonan toimintakyky on ollut kapeaa. Kosketus omiin tunteisiin on puuttunut”, Päivi Maaranen kertoo.

Elin vain niin. Elämäni oli sellaista, koin itse olleeni aina jotenkin vääränlainen.

”Ihminen voi hakeutua hoitoon ahdistus-, masennus- tai paniikkioireiden takia tai somaattisen oireilun, kuten vatsakipujen ja päänsäryn takia. Olo voi olla epätodellinen, eikä kokemuksista usein uskalleta puhua, koska pelätään, että pidetään hulluna”, Maaranen jatkaa.

Kun minulta kysyttiin terapiani alussa lapsuudestani, oli vastaukseni aina sama: ”Varhaislapsuuteni oli ruusuilla tanssimista ja minun ongelmani johtuivat minusta, olin niin kauhean vaikea teini.”

Sekä dissosiaatiohäiriön tunnistamisen että oikean hoidon saamisen ongelmat johtuvat osittain siitä, ettei traumakokemusten vaikutusta ja dissosiaatio-oireilua vielä ymmärretä laajasti psykiatrian alueella.

”Tämän häiriön oireet eivät ole meillä vielä rutinoituneessa käytössä kysymyspatteristossa. Iso riski on, että oireilu sekoitetaan psykoosiin, ja väärästä diagnoosista seuraa vääränlainen hoito. Jos ihmisellä täyttyy kriteerit moneen eri diagnoosiin, esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, syömishäiriöön ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, hälytyskellojen pitäisi soida”, Maaranen kertoo.

EHEYTYMINEN VAATII LUOTTAMUSTA

Tunnen olevani lottovoittaja. Olen saanut alusta asti hyvää hoitoa. 12 vuotta kestäneessä terapiassani olen ollut ihmisenä keskiössä, en yhtä kuin diagnoosini.

Dissosiaatiohäiriötä hoidetaan psykoterapialla. Jos masennus on syvää tai jos traumat tulevat liian voimakkaina läpi ihmisen tietoisuuteen, voidaan hoidon tukena käyttää lääkkeitä.

”Mikään lääke ei kuitenkaan paranna dissosiaatiohäiriötä, vaan toipuminen tapahtuu psykoterapiassa”, Maaranen kertoo.

Psykoterapiatyöskentelyssä on tärkeintä luottamuksen rakentaminen. Turvattomassa hoitosuhteessa traumat aktivoituvat ja ihminen suojautuu niin voimakkaasti, ettei terapiatyöskentely etene tai työskentely voi päättyä kokonaan.

”Kun ihmisen elämäntapana on ollut kaikkinainen trauma-asioiden välttely, ja persoonallisuuden jakautuminen on mahdollistanut selviytymisen, äkillinen traumojen auki repiminen on vahingollista. Valitettavasti tällaista tapahtuu joskus tilanteissa, joissa jostain syystä diagnoosin asettaminen nostetaan hoidollisten tavoitteiden edelle”, Leikola sanoo.

Erityisesti hoidon alussa vakauttaminen on tärkeää.

Terapian alku oli hyvin sumuista. Dissosioin minkä kerkesin. Vakauttamiseni kesti vuosia.

Vakauttamisen pyrkimyksenä on lisätä arjen toimintakykyä, säädellä vireystilaa sekä lisätä turvallisuuden tunnetta ja resursseja kohdata vaikeimpia kokemuksia ja tunteisiin liittyviä pelkoja.

TOIPUMINEN ON MAHDOLLISTA

Toipuminen vakavasta dissosiaatiohäiriöstä on pitkä prosessi, mutta se on mahdollista.

”Se että ihminen uskoo syvällä sisimmässään olevansa kokonaan kelvoton, paha ja mitätön, on niin perustava asia, että eheytyminen vie yleensä vuosia ja vaatii paljon korjaavia kokemuksia. Koko elämä ja minäkuva on arvioitava uudelleen”, Leikola kertoo.

Koen suurta myötätuntoa ja kiitollisuutta dissosiaatiotani kohtaan. Se on pitänyt minut hengissä ja toimintakykyisenä sietämättömissä olosuhteissa. Se on pitänyt minua kädestä, kun kukaan muu ei ole lohduttanut. Nyt sen tehtävä on täytetty. Enää en elä jatkuvassa vaarassa ja pelossa ja on minun vuoroni antaa omille lapsilleni turvaa, jota minulla ei ollut.

Kaikkein tuhoavimpaan käyttäytymiseen voidaan saada toimivalla psykoterapialla nopeastikin muutosta. Tutkimustietoa kuntoutumisesta ei ole, mutta Maarasen kokemuksen mukaan moni kuntoutuu, jos tavoite on toimintakyvyn palautuminen. Riski ylisukupolvisten traumojen siirtymiseen vanhempi-lapsisuhteissa vähentyy huomattavasti, jos ihminen saa oikeanlaista apua ja tulee tietoiseksi oman lapsuutensa traumoista.

Oman pahuuteni kohtaaminen on ollut vaikeinta. Jokainen meistä syntyy tänne viattomana, mutta kaltoin kohtelu saa pitämään epänormaalia normaalina. Minussa oli riski siirtää tämä eteenpäin, mutta onneksi olen saanut mahdollisuuden eheytyä ja katkaista ketjun omalta osaltani.

Sitaatit Carita Kilpinen, kahden lapsen äiti, yrittäjä, taiteilija, traumaselviytyjä

 

TIETOA: DISSOSIAATIOHÄIRIÖ

Lieväasteinen ja ohimenevä dissosiaatio on yleinen psyyken suojakeino rasitus- ja uupumustiloissa sekä onnettomuustilanteissa.

Mielenterveyden häiriöksi dissosiaatio luokitellaan, kun oireisto on hallitsevaa ja haittaa arjen toimintakykyä.

Dissosiaatiohäiriössä persoonallisuus on jakautunut niin, että traumamuisto jää muusta persoonallisuudesta erilleen, jolloin ihminen pystyy muun persoonallisuutensa avulla huolehtimaan arjen sujumisesta.

Taustalla on häiriintynyt varhainen kiintymyssuhde tai vakavaa ja pitkäkestoista fyysistä tai psyykkistä kaltoin kohtelua, jollaista voi olla myös koulukiusaaminen.

Psyykkisten oireiden, kuten paniikkikohtausten, ahdistuksen, uupumuksen, muistin menetyksen, äänten kuulemisen ja depersonalisaation lisäksi tyypillisiä ovat vaihtelevat somaattiset oireet, vatsaoireet, kiputilat, halvaukset, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä.

Hoitokeinona on kolmevaiheinen traumapsykoterapia, joka aloitetaan vakauttamisella, sen jälkeen aloitetaan traumatyöskentely ja lopulta saatetaan persoonan jakautuneet osat yhteen.

Häiriön kehollisen luonteen vuoksi sensomotorinen psykoterapia ja silmänliiketerapia EMDR ovat hyviä hoitomuotoja suunnitellusti käytettynä psykoterapiatyöskentelyssä.

Lääkkeitä käytetään tarvittaessa hoidon tukena, mutta lääkkeet eivät paranna häiriötä.

 

LÄHDE: https://www.tunnejamieli.fi/2018/03/09/trauma-johtaa-persoonallisuuden-jakautumiseen-toipuminen-kestaa-pitkaan-mutta-mahdollista/